keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Verhot ja elämänsisältö

Minulla on tavannut olla kierrätyksestä ostettu verho ikkunassa. Hämmästyksekseni olen huomannut, että elämäni ja elinympärisötöni on muovautunut aika lailla sentyyliseksi. Tuota kun ihmettelin, niin voiko olla, että vanhempi väki, 40+ ja etenkin 60+ osaa jo elämästä, arjesta aika monta asiaa, ja kun nuorempi naapurustossa laittaa jonkuntyyliset verhot ikkunaan ja käyttää niitä pitkään, niin he tulevat laittaneeksi nuoremmalle tistä tietä, tuollaista tavallaan kiehtovaa elämänsisältöä kuin verhoissa.?
"

11.3.2017   Kävinkatselemassa verhoja, jotka eivät olisi niin syksyaiheiset, mutta näin kevättalvella verhot näkyivät olevan talviteemalla, oli kuin ne olisivat olleet talveen identifioituneille elämästä poispäin pidättäytyville luonteenlaaduille. Niin että näkyi olevan väliä sillä, että ostaa verhot sinä vuodenaikana, jonka tyyppisiä luonteenlaatuja ja elämänasenteita jaksaa loputtomasti.
Luulen, että moni naapuri tunnistaa verhot, joten niiden tyyli luo lokeroa, jossa elät. Minulla esim. on vanhan ihmisen tyyppiset verhot, vaikka olen 45,  mikä on tavallaan hienoa ja tavallaan liikaa kotona pysyttelevää ja juuri vanhojen kanssa sosiaalista.
Kaupungin katunäkymiin, pihoille ja mökille näkyisi olevan omantyyppisensä verhot: mikä näkymä vertautuu positiivisesti verhoihin, joita katselet, ja minkä käsityksen se antaa ympäristön charmista ja siitä, mitä voit olettaa löytäväsi, kun menet ulos.
...   ...
12.7.2017   Katselin taas verhoja mutta yllättävän vaikeaa oli niiden valitseminen. Etenkin läpinäkyviä verhoja voi kai käyttää lähinnä vain kesällä, kun ei sisällä ole valoja mutta ulkona on vehreää ja kaunista. Verhoja näkyi olevan eri vuodenaikojen henkisille ihmisille ja erihenkisiä versioita kustakin vuodenajasta, esim. juhannus ja keskikesä - yleensä loppukesän tyylissäon huomautus kohta kylmää vettä saat niskaasi / koulut alkavat tms. Ostin sitten paksut keskikesän tyyliset verhot. Verhoja oli eri tarkoituksiin, eri elämänasenteilla, erilaisin näkemyksin asumisesta, asuinympäristöstä, eri ikäisille, erilaisen elämänviisauden, haavetaitotason, ihmsityypin, sosiaalisuuden, aseman tyypin ja toimeliaisuuden tyypin omaaville, siis myös erityyppisen elämänlaadun tuovia, ikään kuin uomia. Oli myös eri arvot omaaville, mistä syystä symboliväreihin (myös muiden tulkintoina) ja ostopaikkakunnan vetonauloihin on olennaista kiinnottää huomiota. Verhojen nimistä näytti oppivan jotakin siitä, mitä niissä oli haettu. Kukkaverhot eivät näyttäneet ainakaan kaikki olevan niin yksioikoisen hyväratkaisu naisille kuin luulisi, vaanmoni mies kai luokittelee ne "mitkä lie verhot"-lokeroon, jolloin ei siitä ainakaan  hyvää elämää automaattisesti saa.

21.7.2017   Niin siinä sitten kävi,e ttä hankin verkkokaupasta alennusverhokangasta 5e/m, joka ei ollut läpinäkyvää kuten kankaat Savonlinnassa (tuo uva vain vääristää värit). Mutta oikeastaan ostin muutakin verhokangasta yhden verhon verran, muttei se sitten oikein sopinut, oli liian paksu ja erityylinen. Tämä taas oli kesäinen kukkakangas ylipäätään ja värit tulivat sitten siitä, mikä kangas sattui olemaan kukallinen. (Ostoksissa onnistumisesta ohje http://kokonaiskuvat.blogspot.fi/2016/11/suhteesta-tavaroihin.html )
 Kokeilin tuohon tuota viltin nätisti asettelun ohjettani http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2015/01/kiva-siivousjalki-nain.html ja ajattelin, että verhosta tulle käytössä siihen tapaan laskeutuva kuin miten sitä aluksi ja myöhemmin tottumusten mukaan pidetään. Eli kun mielestäni oli nätimpi, niin jätin isoille laineille enkä ihan tasaisesti vaan maalauksellisesti (hienot maalaukset ja maalausten aiheet mielessäverhoa käsitellessäni niin tyyliä jää verhoon, mutta maalaukset ovat yleensä liian paikoillaan pysyttelevän elämäntavan tuomia ja niin eivät tuo hyvää elämänlaatua tavallisesti käytettynä teemana) näin alkuun, niin saan siinä omalle taitotasolleni paremmin tilaa.
Lyhensin verhon kuvion mukaan itselleni sopivaksi ja viihtyisäksi sekä niin, että ontoisaalta lämmin talvela, kun ei peitä patteria vaan antaa ilman virrata sen yltä huoneeseen, ja toisaalta viihtyisä kuvio ja jotenkin siihen sopiva, millainen ihminen satun olemaan. Siitä tartti jättä saumanvarat. Silitin ensin alhaalta alareunan kohdalle taitteen (ja sitten yläreunan), saksin sitten nätin levyisen, siksakkasin reunan ja ompelin kapeimmalla siksakilla reunan luota, jotta on elävämpi vaikutelma kuin suoralla ompeleella ja jotta alareuna ei ole liian paksu mennäkseen laineille pyöreästi.. Sitten varmistusmittasin yläreunan paikan, olin silittänyt jo sen taitteelle (tasalevyinen kankaan yläreuna) ja saksin käänteen sopivanlevyiseksi sekä ompelin kolmin kerroin suoralla ompeleella, jotta on tukeva ripustaa ja siisti. Verhon korkeudenmittasin ensin verhokangas ripustettuna, jotta näin, miten kangas laskeutauu ja miten ikkunalauta ja viherkasvit vaikuttavat pituuteen, mikä olisi sopiva korkeus (sen alle jäävän verhokankaan korkeus = saumanvarat alhaalla ja ylhäällä + pois leikattavat osuudet) ja sain mietittyä, miten kuvio olisi kiva.
Olen yleensä laittanut verhot 9:llä verhoklipsulla kiinni, kun niin on kätevä, mutten tiedä, onko se muuten hyvä. Eli ensin reunat, sitten keskeltä, sitten puolivälistä toista puoliskoa ja kumpikin kannattimetta jäänyt alue sillä puolella puoliksi, ja sama toisella puolen. Tasainen ainakin tulee.
 
"
http://tunteetjatekemisentapa.blogspot.fi/2015/08/sisustamisesta-yms.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti